|
13.2. Erik ja Laura tanssivat SM-kultaa |
|
Erik Husgafvel ja Laura Mäkinen voittivat vakiotanssien SM-kultaa Lappeenrannassa 11. helmikuuta. Toista vuotta alle 19-vuotiaiden sarjassa tanssiva pari voitti kilpailun lähes näytöstyyliin.  Viime vuoden hopea kirkastui kultaiseen, kun 17-vuotiaat tanssijat voittivat finaalissa kaikki viisi vakiotanssia. Parhaiten sujui valssi, jossa joka ikinen seitsemästä tuomarista rankkasi parin ykkössijalle. - Kyseessä oli todella tärkeä kisa, joten paineita oli melko paljon. Pystyimme kuitenkin hyvin kestämään ne ja keskittymään omaan tekemiseen. Tanssi tuntui hyvältä koko päivän, mutta oikeastaan kunnolla pääsimme tykittämään vasta finaalissa, ja silloin olikin aivan huikea tunnelma. Ja tulos oli juuri sitä, mitä toivottiin, kertoo Erik. Myös Lauran mukaan tanssi kulki jo ensimmäiseltä kierrokselta todella hyvin. - Toki loppua kohden se vain parani, ja fiilis oli huipussaan. Tsemppaavat ja apuna olleet valmentajat auttoivat meidät nappisuoritukseen.
|